keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Jatkoluento ja käytännön harjoituksia tunnistusjäljestä, osa 2

Tunnistusjäljestyksestä luennon pitänyt Ilkka Hormila tuli eilen pitämään jatko-osan yhdistyksemme väelle. Ensin katselimme tunnin verran videoita erilaisista tunnistusjälkiharjoituksista. Tämän jälkeen siirryimme Tampereen Urheilu- ja Messukeskuksen laajoille parkkipaikoille harjoittelemaan käytännössä tunnistusjäljen aloittamista. Käytännön harjoituksiin osallistui kuusi koirakkoa, joista neljällä oli vähintään yksi koe-osuus suoritettuna Pelastuskoiraliiton jälkikokeista. Kaikki koirat suoriutuivat hienosti uusista tehtävistään, niin kokeneet kuin kokemattomammatkin.

Taas tuli illan aikana paljon uutta tietoa. Reilun kolmen tunnin jälkeen alkoi pää olla niin täynnä uutta ja ihmeellistä, että siinä riittää sulateltavaa ja harjoiteltavaa pidemmäksikin ajaksi.

Sain videokuvattua kaikkien koirien ensimmäisen harjoituksen, ja lisään ne sitten mahdollisesti tänne, kunhan saan purettua videot koneelle. Tässä kuitenkin maistiaisia valokuvien muodossa:

Marin tyylinäyte jäljen tekemisestä. Jälki siis tehdään kävelemällä suora pätkä (n.50m) asfaltilla, ja suihkutetaan suihkepullosta pistemäisiä hajupisteitä jäljentekijän hajustamalla vedellä. Alkuun ja loppuun suihkutetaan suuremmat läikät ja laitetaan mahdollisesti esine läikän päälle.

 Viivi on hienosti aloittanut jäljestyksen...

 ...ja lopettaa sen ilmaisemalla jäljen päässä olevan esineen.
 

Pilkku jäljen aloituskohdassa

 
Manu valmistautumassa jäljelle

Pujo on suorittanut tehtävänsä ja saa palkan jäljen päässä olevan esineen päällä

Elmo etenee jäljellä

Sipe odottamassa vuoroaan

(Kaikki kuvat: Eeva Kaataja)

Harjoitteluintoa kaikille toivottaen, Eeva

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Perjantain luentona tunnistusjälki ja ominaishaju, osa 1

Eilen kävi Poliisikoirakoulun kouluttaja Ilkka Hormila luennoimassa jäsenillemme hajuerottelusta, tunnistusjäljestämisestä ja ihmisen ominaishajusta yleensä. Luennolle osallistui noin puolet jäsenistämme ja henkilökohtaisesti pidin luennosta kovasti. Luennolla käytiin läpi teoriaa ihmisen hajun "tippumisesta" ja leviämisestä sekä koiran nenän käytöstä. Hormila kertoi, miten he Poliisikoirakoululla treenaavat ja näytti paljon videoita tunnistusjäljestämisen aloittamisesta.

Vaikka me yhdistyksessämme koulutammekin pääasiassa koiria etsimään yleisesti ihmisen hajua, ei tällainen hajuerottelu ja tunnistusjäljestyksen opetteleminen liene haitaksi koiran kouluttamisessa. Joissakin etsinnöissä voimme saada käyttöömme etsittävän hajulähteitä, esim. pipoa tai tumppua. Useimmiten kuitenkaan meillä ei niitä ole. Ja koska etsinnät ajoittuvat usein ilta- ja yöaikaan, voimme hyvillä mielin tuoda metsästä pois jokaisen siellä piileskelijän :).
Ja koska tunnistusjälki ja harjuerottelun kouluttaminen ovat pitkän harjoittelun tulos, ei meillä ihan vielä tänä vuonna ole käytössä tällaisia koiria, vaikka kovasti harjoittelun heti aloittaisimmekin.

Tunnistusjäljestyksen pitäisi oikeasti varmaan olla tunnistusetsintä, sillä yhtä lailla koira voi hakutyöskentelemällä hakea tiettyä hajua, kuten myös tunnistusjäljen alussa, kun koira etsii ilmavainulla jäljen aloituspistettä. Muistelen kun muutama vuosi sitten kokeneen hälykoiran, rottweiler Idan, ohjaaja Katja alkoi harjoitella Idalla tunnistushajua hakutreenin yhteydessä.

Taidolla koulutettu pelastuskoira etsiikin sekä ilmavainulla että jäljestämällä. Tätä myös Hormila painotti luennon lopussa. Miksi koiran pitäisi jäljestää pitkä, kiemurainen jälki, jos ilmavainulla tulee tuoreempi haju kadonneesta kesken jäljen? Tällöin koira voi kesken työtehtävän vaihtaa jäljestämisestä hakutyöskentelyyn ja kadonnut löytyy nopeammin.

Luento antoi paljon ajattelemisen aihetta ja oli myös ainakin allekirjoittaneelle motivaation tuoja. Jonkin verran tuli myös sellaisia asioita, joita olen muualtakin kuullut, ja jotka ovat jo harjoittelussa käytössä.

Aika näyttää, tuleeko yhdistykselle myös oma tunnistushajunharjoitteluryhmä! :)

terveisin Eeva

Espanjanvesikoira Elmo on paikantanut hajulähteen kaatuneeseen roskikseen. Kuvaaja Eeva Kaataja.